Kehuista ja niiden tärkeydestä

Heiheiheiheihei!

Juuri tänä aamuna harmittelin, kun ei ole tullut tännekään kirjoiteltua pitkään aikaan. On tullut kärsittyä vähän mahaongelmista, eikä treenaaminen saati painonpudotus ole ollut kauhean tuloksellista. Pieniä ja suurempiakin repsahduksia on tässä viime viikkojen aikana ollut. Oma olo on ollut pikkuisen saamaton ja vähän "löysä".

Tänään, kun menin salille, tuskailin taas sitä, että tappava jalkatreeni oli edessä. Olen tilannut jo uuden saliohjelman, mutta vielä en ole sitä saanut. Vanha ohjelma alkaa maistua jo puulta, ja se vie samalla intoa treenaamiselta.

Ollessani vähän yli puolessa välissä treeniä, näin puolitutun tytön salilla. Ensin vain moikattiin, mutta kun molemmat saivat sarjansa tehtyä, tämä tyttö kysyi mun kuulumisia. Siinä sitten juteltiin hetken, kunnes tämä (mielestäni kovassa kunnossa oleva) tyttö kysyi: "Saanko mä kysyä, kuinka usein sä oikein käyt salilla? Ku sulla on noin _mieletön_ kroppa." Tässä vaiheessa häkellyin ihan täysin, enkä voinut kuin kiitellä :D Tytön huomio oli kiinnittynyt mun käsivarsiin, joiden kunto on kyllä munkin mielestä hyvä (: Lisäksi sain kommenttia siitä, että oon muuttunut ulkoisesti paljon viime aikoina. Nämä kommentit taikoi kyllä hymyn mun huulille, ja lopputreeni ei sitten enää tuntunutkaan niin pahalta :D Ihanaa, että ihmiset kertovat ajatuksiaan ääneen!

Vaikka sainkin osani kohteliaisuuksista, mua jäi vaivaamaan se, että en sanonut mitään positiivista kommenttia takaisin. Ylipäätään positiivisten kommenttien vastaanottaminen on ollut mulle melko hankalaa, vaikka oon kyllä opetellut siihen, että kyllä kehut kuuluu ottaa vastaan pää pystyssä, eikä vähätellä koko ajan itseään.

Harjoittelua vaatii siis omalla kohdalla myös se, että tosiaan kertoisi toisille heti, jos jotain kehumisen aihetta löytyy. Olen tässä viime aikoina pariinkiin otteeseen todennut: "Vitsi ku olis tehny mieli sanoa..." No, miksen sanonut? En tiedä. Ventovieraille kehujen osoittaminen on toki paljon hankalampaa, mutta ei senkään pitäisi olla sula mahdottomuus. Kai esimerkiksi toisen hiusten väriä voi kehua ilman suurempia ponnisteluja?

Rupesin miettimään tätä vähän syvemminkin. Mielestäni meidän perheen kotikasvatuksessakaan ei ole kauheasti sanallisia  kehuja viljelty (ainakaan aina ihan suorassa muodossa), vaan hyvä palaute on tullut tekojen kautta. Ehkä tässäkin saattaa olla syy siihen, miksen itsekään ole oppinut kehumaan muita kovin paljon. Esimerkiksi se, että välittää omista ystävistään todella paljon, näkyy siinä, että haluan kuunnella ongelmia, viettää aikaa yhdessä ja olla muutenkin läsnä. Nämä teot tarkoittavat sitä, että niiden kohteet ovat korvaamattoman tärkeitä.

Uusimmassa Trendi-lehdessä (6/2013) on Kaunis sydän & kauniit pohkeet -niminen juttu kehumisen tärkeydestä. Juttu tuli tätä kirjoittaessani mieleen, ja suosittelen kyllä lukemaan sen, mikäli saatte kyseisen numeron jostakin käsiinne. Jutun ingressi tiivistää sen, mitä minäkin haluan sanoa: "On aika sanoa ääneen, kuinka ihania me olemme. Kehuja ei kannata pantata, sillä parhaat niistä jäävät mieleen loppuiäksi."

Te olette kaikki ihania, pidätte minut jaloillani.

Välineurheilua

Tjenare!

Tänään kävin ekaa kertaa melkein kahden viikon tauon jälkeen salilla. Voi vitsi miten hyvä fiilis tuli! Aivan niinku olis nähnyt hyvän ystävän pitkästä aikaa :D

Sunnuntaiaamulla salilla ei jotenkin kummasti ollut porukkaa seitsemän aikaan aamulla. Aamutreenit rauhassa = nam. Salilla mulla oli myös testissä juurikin se kapistus, josta oon täällä blogissa aikaisemminkin haaveillut. Eli siis tällainen:

täältä (:

Mun valtavaa juoksu-uraa vartenhan mä tällaisen hankin, mutta koska hain paketin eilen illalla, niin olihan tuota sitten pakko päästä heti silmät kiiluen testaamaan :D Enhkä innostun vielä illalla lenkillekin tuon kanssa, kun on niiiin ihana ilma (: (ja totta kai nyt voi mennä hölkälle, kun on OIKEAT VÄLINEET ;D hah.)

Mutta siis, kauheasti jännitti etukäteen, että mahtaako tuo mohlo Lumia 800 mahtua tohon taskuun ollenkaan. Mutta tuohan oli oikeastaan juuri kyseiselle luurille mitoitettu, niin hyvin koko natsasi. Vielä vaatii pientä totuttelua, että saa laitettua musat soimaan ja johdot oikeista koloista järkevässä järjestyksessä, mutta eiköhän siihenkin joku rutiini synny. Hyvin kuitenkin tuo tasku pysyi menossa mukana, ja tuo nauha ei kiristänyt käsivarressa, joten mycket bra! Lenkillekin passaa lähteä, vaikka vaatteissa ei olisi taskuja, sillä takaosasta löytyy pieni kolo avaimellekin!

Jos teitä sattuu kiinnostamaan, niin bongasin tosiaan tuon Adidas Media Armpocketin Ellokselta 12 euron hintaan! Ainakin tämän mukaan noita on jäljellä vielä! Joskus siis siitäkin on hyötyä, että ajatus karkaa tenttiin lukemisesta, kun tekee tuollaisia löytöjä.

Nämä "armpocketit" on nyt tosi suosittuja, enkä ihmettele yhtään. Onko teillä tällaisia käytössä? Kokemuksia, kommentteja? 

Uusia aluevaltauksia

Taas on mennyt viikko hieman hiljaiselon puolella. Jotenkin tuntuu, ettei aika riitä mihinkään, vaikka en saa edes mitään aikaankaan.

Viime viikko meni tosiaan lepäillessä, kun oli niin uskomattoman uupunut olo. Äitienpäivävisiitillä kotona isä diagnosoi mulle ylirasituksen, ja viime viikon lopulla totesin, että taitaa tämä "flunssa" olla heinänuhaa! Ei nimittäin oo yhtään kipee olo, mutta silti vaan räkä virtaa ja yskittää :D Noh, toivon mukaan menis pian ohi. Zyrtecin voimalla eteenpäin! Ainut haittapuoli on se, että tuon mokoman pieeenenpienen pillerin sivuvaikutukset saa mut hurjan väsyneeksi.

Viime viikon liikunnat koostui yhdestä onnettomasta salikäynnistä ja varovaisesta lenkkeilystä. Tällä viikolla tuntuuki jo siltä, että on voimaa paahtaa taas!

Kroppa on tässä viime aikoina muuttunut melko paljon, ja siitä hyvästä suurin osa vanhoista vaatteistakin sitten roikkuu päällä. Eilen sitten repäisin, ja lähdin tuhlaamaan synttärirahojani vaatekauppoihin. Stressaavinta tässä tietenkin oli se, että ostostelujen kohteena oli housut, ja niiden sovittamista mä oon aina inhonnut yli kaiken! Homma on tyssännyt yleensä jo pohkeisiin, tai sitten jos pohjeystävälliset pöksyt on jostain eteen löytynyt, niin tukkireidet on sitten yleensä vesittänyt koko jutun.

Mutta mitä tapahtui eilen?! Ostin kolmet housut! En edes päästänyt itteäni helpolla, vaan jokaisessa putiikissa sovitin jalkaani jonkun sortin pöksyjä. Aika euforisen fiiliksen aiheutti myös se, että kaikki mahtui päälle! Yleensä se homma sitten karahti toki siihen, että muuten istuviin housuihin olis saanut etsiä vyötärölle sitten lisätäytettä. Ihmeellisen muotoinen kroppa :D Mutta kyllä siinä itseä peilaillessä tuli ihan hyvä fiilis (:

Housuostoksista uuden aluevaltauksen teki se, että yhdetkään housuista ei ollu mulle mitenkään tavanomaisen väriset. En oo vissiin ikinä poistunut siltä tutulta musta-farkkusininen-harmaa-ruskea -linjalta. Mutta kuinkas kävikään:

Kuva täältä

Siniset ja vihreet täältä

Huh huh, sanon minä! Nyt kelpaa taas hetken seikkailla Vaasan kaduilla uusissa pöksyissä :P

Tein eilen myös jotain sellaista, mitä en olis voinu varmaan muutama vuosi sitten kuvitellakaan tekeväni. Osallistuin rugbyn alkeiskurssille! (: Täällä Vaasassa on miehille ja naisille omat joukkueet, ja naisten joukkueessa pelaa muutama kaverikin. Ei olisi varmaan tullut lähdettyä, ellei tosiaan paikalla olisi ollut tuttuja. Alkeiskurssi tosin pidetään alle puolen kilometrin päässä mun asunnosta, joten tekosyiden keksiminen osallistumisen skippaamiseksi olisi ollut paljon työläämpää, kuin paikalle hinautuminen.

Tällä viikolla alkeiskurssia on tosiaan neljänä päivänä. Eilen harjoiteltiin pallon käsittelyä. Mulla on äärimmäisen huono avaruudellinen hahmotuskyky (ja suuntavaisto), joten välillä vähän nolotti, kun en tajunnut, minne suuntaan pitäisi juosta, ja kenelle se pallo oikein viskataan. Homman juju kuitenkin valkeni mulle jo vähäsen, ja ihan hauskaa touhuahan se oli! Ainakin se toi vaihtelua ainaiseen yksin salilla tai lenkillä puurtamiseen. 

Tänään, reilun parin tunnin päästä olis vuorossa taklausharjoituksia. Mua pelottaa suomeksi sanottuna ihan hel-ve-tis-ti. :D Ajattelin silti mennä, koska eihän sitä kokemusta muuten saa, ja tekemällä oppii. (Ja eihän sitä koskaan tiedä, missä niitä taitoja vielä tarvii!) Huomenna luvassa on ruck, enkä todellakaan tiedä, mitä se on. Kuulostaa pahalta. Lauantaina olisi pelinomaista harjoittelua, mutta tentin takia en pääse paikalle. Onhan se ihan mukava kuitenkin osallistua, vaikkei musta harrastajaa tulisikaan. Jos ilmaiseksi jotain saa, niin silloin pitää mennä, eikö? ;D Uusia pelaajia tarvitaan tietenkin koko ajan, mutta katsotaan nyt, miltä tuo touhu näinä parina päivänä maistuu.

En tiedä, tuleeko salille mentyä tällä viikolla ollenkaan, mutta en ota siitä stressiä. Tällaisilla ilmoilla pitää mun mielestä nauttia ulkona olosta. Sadepäivinä tykitetään sitten sisätiloissa :P

Toivottavasti selviän tänään ehjänä, toivottakaa onnea!

Aurinkoista viikkoa teille! (:

Häppi pöörttei tuu mii.

Koska tänään on tällainen päivä, otan vapauden kirjoitella tänne rästitehtäviä mieluummin. Saa kai omana syntymäpäivänään valita mitä tekee?

Tänään vaa'alla käyminenkin oli positiivinen yllätys! Paino on nimittäin piiiitkästä aikaa lähteny laskuun! Mikä  parasta, mun paino on nyt alhaisimmillaan noin kolmeen vuoteen! (: -12,3 kiloa vuoden alusta. Pitäiskö käydä kaupassa nostelemassa (melkein) 25:ttä voipakettia? :D

Viime viikko oli pääasiassa aerobinen, en käyny ku kerran salilla! :D Liikunnat näytti tältä:

Ma: Sali
Ti: (Olinko mä aamulenkilläki?) Nyrkkeilytreenit
Ke: Lenkki
To: Lepo
Pe: Lenkki
La: Lenkki
Su: 2 lenkkiä :D

Näistä siis perjantaina ja lauantaina tuli jopa hölkättyä ja juostua! APUA. Voin kertoa, että kun isä veti mulle kunnon intervallilenkin, takareidet (ja minä) huusi hoosiannaa. Vähän myös omasta kunnosta tuli masentunu fiilis, eihän se mun kunto nyt niin hyvä ollutkaan :D Mutta juoksutreenissä kehittyy onneksi nopeesti!

Olis tarkoitus jatkaa harjoittelua tässä lähiaikoina, mutta tällä hetkellä on vähän hassu fiilis. Ääni on nimittäin painuksissa, mutta ei oo oikeestaan kipee olo! En oo varma, onko mun sisäinen optimisti heränny tässä terveydentilan arvioinnissa, vai voisko tämä olla jonkun sortin allergiasta/yliherkkyydestä johtuvaa oireilua.

Oon ihan fiiliksissä siitä, että pian sais vaihtaa saliohjelmaa! Alkaa olla kroppa ja pää jo aika kypsä tohon, vaikka muutamista liikkeistä tykkään tosi paljon! (: Ylätalja on mun inhokki tällä hetkellä, oon loukussa kahden painolevyn välissä. Normaali vastus tuntuu (liian?) kevyeltä, mutta jos painoa lisää, liikettä ei saa enää tehtyä puhtaasti. VOI PERKELE, sanon minä. Vapaisiin painoihin tekisi muutenkin mieli tehdä enemmän tuttavuutta.

Mitä mä sitten tänään ajattelin tehdä? Olosta päätellen levätä, vaikka aamullakin mieli olisi tehnyt lähteä fiilistelemään tuota säätä lenkkipolulle (: Kovasti kamppailen myös mielihalujeni kanssa siitä, oonko ansainnut kakkupalan Sweet Vaasassa, vai pidänkö tämänhetkisestä projektistani kiinni. Tästä projektista ehkä myöhemmin lisää, mutta sellasen käsityksen oon saanut, ettei suklaakakut kauheesti sitä edistä (; Toisaalta syntymäpäivä on vain kerran vuodessa... Tää ongelma vaatii miettimistä :P

Lähden hoitamaan asioita ja nauttimaan omasta mahtavuudestani, hah :P

Hyvää syntymäpäivää mulle, ja hyvää normaalia tiistaita teille! :D

Keep on walking?

Ai, mun jalat!

Toissapäivänä olin tekemässä salilla jalkatreeniä, ja pienen tauon jälkeen tuntuukin aika pahalta - tai siis hyvältä - jaloissa. Oon tehnyt jotain! Pakaralihakset ainakin paljasti sen portaita noustessa :D Jalkaprässi, oi elämäni valo! <3

Eilen sitten innostuin mun aamulenkistä, ja kiersin normaalia pidemmän reitin. Ainakin SportsTrackerin mukaan matkaa taittui 10,6 kilometriä. Illemmalla olin seuralaisena vielä toisella lenkillä, jolle tuli mittaa 8,7 kilometriä, eli kävelin eilen yli 19 kilometriä! :D Vvvöy.

Niin. Mun lenkkeilyt tosiaan tällä hetkellä tarkoittaa kävelyä. Tykkään kyllä kävelylenkeistä, ja mun tahti on yleensä melko reipaskin vielä, en oo tottunut löntystelemään. Tämän vuoden puolella tehtyjen kävelylenkkien kilometrimäärä lähentelee jo kohta kahtasataa :D

Ongelmana tällä hetkellä on se, että haluaisin aloittaa juoksuharjoittelun, tai ylipäänsä edes hölkätä osan mun lenkistä. Tässä kuitenkin tulee aina jokin seinä vastaan ja mä poistun epämukavuusalueelle, kun edes puhutaan juoksemisesta. Mä en luota mun jaksamiseen, ja sen takia tulee usein vähän lipsuttua liikaa kävelyn puolelle, aina kun sattuu jotain juoksun tapaista lenkkipolulla yrittämään..

Nyt keväälläkin joka paikka tursuu taas kaiken maailman juoksuoppaita, mutta en oo vielä motivoitunut niistäkään. Miksi mä sitten haluan juosta, jos se ei oo mun mielestä mukavaa? NOMUTKU SE VOIS OLLA. Lisäksi, jos mun viiskymppinen isäkin pystyy juoksemaan puolimaratonin, niin ei kai se nyt mulle voi niin vaikeaa olla treenata niin, että esimerkiksi 10 kilometriä menis yhtäjaksoisesti? Kyllä voi.

Tunnustaudun sen verran myös välineurheilijaksi, että haluan puhelinta varten sellasen käsivarren ympärille asennettavan taskun (siis miksi niitä sanotaan??), ennen ku voin edes harkita juoksemista. (Ei se väärin oo, jos se motivoi? :D) Musiikkia pitää olla, ja taskussa hölskyvä Lumia ei ajatuksena lämmitä mieltä.

Tää mun angstaaminen kyllä vaikuttaa melkoisen naurettavalta, että tekis mieli todeta itelleen, että "lähe ny käveleen siitä!" "Eiku mä haluisin juosta..." :D

Ehkä mä nyt rupean vain kiltisti tutkimaan kaikkia "running for dummies" -juttuja, ja pistän jalkaa toisen eteen normaalia rivakammin. Jos teillä on hyviä vinkkejä mun kaltaisille aloittelijanysville, niin otan ilomielin vastaan! (:

Raparperi-omenalätyt

En oo kadonnut mihinkään, vaikka viikon oonkin ollut poissa, öh, erinäisistä syistä :P

En raahautunut tänään yliopistolle tekemään rästihommia, vaikka niin olin suunnitellut. Jäin kämpille kirjoittamaan, ja suhteellisen hyvin siinä onnistuinkin. Tällä kertaa ei siis tullut keksittyä kauheasti sijaistekemistä markkinoinnin oppimistehtäville.

Välipala-ajan lähestyttyä aloin kuitenkin haaveilemaan pakastimessa olevista raparpereista, ja niistä oon tainnut jossain aikaisemmissa postauksissakin kirjoittaa. Oi kyllä, päätin tehdä raparperi-omenalättyjä!

Niihin tungin:

50 g raparperia
50 g omenaa
tilkka vettä
(Hermesetas stevia sweetener)

½ dl kaurahiutaleita
2 munanvalkuaista
suolaa
kanelia
n. 2 rkl maitorahkaa
tilkka maitoa

(maitorahkan ja maidon voisi korvata varmaa noin ½ desillä jogurttia)

Näin mä tein:

Laita raparperiviipaleet kattilaan vesitilkan kanssa ja sekoita, kunnes ne ovat pehmentyneet hieman. Lisää mukaan pilkottu omena, ja halutessasi hieman makeutusta.

Sekoita seosta niin kauan, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut pois. Anna jäähtyä.

Lisää raparperi-omenaseokseen loput aineet ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.

Paista pannulla. (Kärsivällisesti!)

(Voin vaikka vannoa, että toi maitorahkasta tullut fallinen symboli oli ihan tahatonta!  Oikeesti :D)

Tykkäsin kyllä lopputuloksesta, vaikka ensimmäinen lätty menikin pieleen oman kärsimättömyyden takia. Luultavasti nämä mun raparperikokeilut jatkuu, kun on sitä ihan hyvin vielä tuolla pakkasessa (:

Synninpäästötreeni kahvakuulalla

Heipähei!

Taisin kertoa tuosta Vaasan opiskelijavapun pituudesta jo aikaisemmin. Virallisesti voisi kai laskea, että mun vappu alkaa tänään. Ennen tätä anteeksiantamatonta kroppansa kaltoinkohtelua päätin tehdä itelleni edes pienimuotoisen synninpäästön, sillä ennen ensi viikon torstaita tulee tuskin kauhean tosissaan urheiltua.

Tämän päivän aamuaerobinen oli melko lyhyt lenkki yliopistokampukselle hakemaan mun polkupyörää, jonka jätin vesisateen vuoksi sinne eilen. (Sateenvarjon kanssa on paljon helpompi kävellä kuin pyöräillä? :D)

Päätin sitten vielä tehdä suhteellisen kompaktin kahvakuulatreenin, kun oon moisella pallerolla treenaamisesta taas innostunut.

Selailin siis internetin ihmeellistä maailmaa, ja törmäsin kahvakuulatreenit.fi-sivustoon, ja sieltä kahvakuulatreeniin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan sisältää etuheilautusta ja punnerruksia, molempia vuorotellen 30 sekuntia. Päädyin kokeilumielessä tekemään 5 minuutin mittaisen treenin. Joo, kuulostaa todella vähältä, mutta ainakin omalla kohdallani punnerrusten tekeminen tuntui loppuvaiheessa melko hapokkaalta :D Kunnon ja kestävyyden kasvaessa minuuttien määrää voi pikku hiljaa lisäillä.

Virtaa jäi kuitenkin tuon pikatreenin jälkeen, ja internetmatkailu päätyi blogiin, jossa oli myös hyvältä vaikuttava treeni. Treenin sisältönä siis oli:

12 jalkakyykkyä
(30) etuheilautusta
12 kylkitaivutusta / kylki
12 käden työntöä  / käsi

Toista liikepatteri 3 kertaa.

Päädyin tekemään etuheilautuksia 30 sarjaa kohden, mutta määrää voi varmasti säädellä oman jaksamisen mukaan.

Tämän lisäksi tein vielä istumaannousuja siten, että ala-asennossa kahvakuula lepää rinnalla, ja istumaan noustessa kuula nostetaan lähes suorilla käsillä pään päälle. Näitä sitten 15 toistoa ja 3 sarjaa (:

Mulle ainakin tuli kuuma, ja tällä hetkellä (noin tunti treenin jälkeen) ainakin olkapäissä ja vatsalihaksissa tuntuu siltä, että jotain oon tehnyt :D

Treenin toteutin siis ainoan tästä taloudesta löytyvän isännän kanssa, joka näyttää siis tältä:

täältä

8 kiloa herralla on painoa. Tuossa sarjoja tehdessä tuntui, että liikkeitä jaksaisi tehdä kyllä painavammallakin kuulalla. Ehkä täytyy siis harkita uutta ostosta pian (:

Kyllä, tiedän, että mun kuula on varmasti teidän mielestä tosi huono, kun siinä on maalipinnoite ja kaikki. Tuo kuula on hankittu mulle noin kolme vuotta sitten, kun en oikeastaan tiennyt kahvakuulalla treenaamista MITÄÄN. (Ei sillä, että nytkään tietäisin.) Tämä kaunis Extreme Duudsonit -kuula sattui olemaan ostohetkellä halvin vaihtoehto Citymarketissa, joten siksi mulla on tällainen kuula :D Mun ja Isännän yhteiselo on kuitenkin sujunut tähän mennessä ihan hyvin, joten mikäpäs tässä sitten jumpatessa. :D

Nyt kuitenkin siirryn fiilistelemään iltaa. Rentoa viikonloppua! (: