Iltaa!
Ajattelin tännekin pitkästä aikaa kirjoitella. Taitaapa viime kerrasta olla jo melkein kolme viikkoa! En mä toki tiedä, onko mulla tälläKÄÄN kertaa mitään jännittävää kerrottavaa :D
No, jos aloittaisin aamusta. Marihan lähtee aina reippaana tyttönä maanantaiaamuisin salille. Niin pääsi käymään tänäkin aamuna. Pakkasin jumalattoman salikassin täyteen tavaraa, kun sinne piti tunkea vielä luentoja ym. varten kaikki krääsä, koska en ajatellut enää salirimpuilun jälkeen lähteä pyöräilemään kämpille.
Noh, siinä sitten tyytyväisenä pyöräilin kahdeksan aikaan aamulla kohti rimpuilukeskusta, kunnes noin 100 metrin päässä määränpäästä hoksaan ajatella, että tosiaan, PYYHE vois olla ihan jees. Sekunnin sadasosassa ehdin kehitellä mielessäni pari ratkaisua ongelmaan, joista tosin kumpikaan ei miellyttänyt. Kaikessa ällöttävyydessäni sitten päädyin etsimään löytötavarakorista vähiten epäilyttävän pyyhkeen, ja korvasin sillä akuutin tarpeeni. Nyrpistelkää siellä, jos haluatte, mutta mua ei huvittanut lähteä enää takaisin, kun ihan kampuksen vieressä olin jo valmiiksi. Oon laiska possu, RÖH!
Ja sitten muihin aiheisiiiin. Oon jatkanu innokkaasti mun mummoiluharrastustani. Tossa lauantain ja sunnuntain aikana virkkasin itelleni pipon! Se oli sitte vissiin ihan eka pipo, mitä oon ikinäkoskaan millään tekniikalla tehnyt. Noh, vähän sen näköinenkin siitä tuli. Mulla on nimittäin ihan h*lvetin iso pää, niin en usko, että mikään valmis ohje olis mun pääkopalle ollu tarpeeksi iso. Yhtä netistä löytynyttä ohjetta sitten vähän muokkailin, mutta laskutaidoissa olis vissiin ainaki toivomisen varaa, sillä siitä piposta tuli kyllä niin pitkä, että mahtuisin sinne sisälle varmaan olkapäitä myöden! :D Noh, ekan kerran piikkiin, eikö niin?
Tänään virkkasin vielä pipoon tommosen ihkusöpön rusetin. Olin kuitenki tapojeni vastaisesti melko fiksu, ja kiinnitin ton rusetin hakaneulalla, niin voi sitte koristeita vaihdella vaikka fiiliksen mukaan (: Kavereille tätä pipoa jo mainostinkin maailmanhistorian rumimpana pipona. Noh, ehkei nyt sentään rumin, mutta parantamisen varaa on aina.
Tässä on viime päivien aikana tuntunu vähä siltä, että tarvis vähä jotain kivaa säpinää tähän elämään. Tai no niin, alkaa vaan vähä huolestuttaa, kun kaikki ihmiset mun ympärilläki pariutuu, ja mä pysyn vuodesta toiseen sinkkuna. No, eipä auta valittaa, ellei ite tee jotain asioiden eteen.
Jos ei nyt säpinää, niin jotain kumminkin. Ilmoitin tänään itteni yhdelle mökkireissulle, minne ei oo tulossa mun varsinaisesta kaveripiiristä ainuttakaan ihmistä. Siinäpä nyt on sitte hyvä tilaisuus yrittää tutustua uusiin tyyppeihin. Mähän en tunnetusti oo mikään maailman sosiaalisin ihminen, mutta mielestäni oon kovasti petrannut viime aikoina. (Tai sitten mä vaan luulen niin...) En tiedä, liikutaanko varsinaisesti mun epämukavuusalueella, mutta ainakin lähellä sitä. Eiköhän musta jotain puhetta saa irti, kun ensin vähän sitsataan... :DD
Mä ehkä muuten keksin, että mistä aiheesta mä teen kandin! Kyllä se vähän meinas päänvaivaa tuottaa, mutta nykyinen idea vaikuttaa ainakin vielä ihan hyvältä. Tarkoituksena olis tutkia kappaleiden lyriikoista negatiivista Suomi-kuvaa. Siitä, miten idea vielä muuttuu tai kehittyy, en oo varma.
Alun perinhän mä halusin tutkia sarjakuvablogeja. Noh, idea oli ihan hyvä siihen asti, kunnes mä yritin keksiä tutkimusongelmaa, mikä nyt sattuu olemaan kandin (tai minkä tahansa tutkielman) kannalta jokseenki oleellista. Toinen idea oli tutkia Sofi Oksasen Puhdistuksesta _jotain_, mutta sekään ei sitten napannut tarpeeksi. Päätin sitten heittää kummatkin ideat romukoppaan, jam iettiä ihan jotain muuta. Kyllähän se pohdintatuokio sitten osoittautu ihan hedelmälliseksi (:
Huomenna olis tiedossa ihan mukavasti erilaista aktiviteettia koko päiväksi. Muutama tunti kauppatieteiden luentoja, vähän kahvittelua, lisää luentoja (venäjää, hui), kokousta ja treenit nyt ainakin. Näyttääpä sinne kalenteriin löytyvän täytettä, vaikka ei palkkatöitä nyt tähän kylkeen olekaan.
Mua muuten vähä ahdistaa meidän ainejärjestön vuosijuhlat. Niihin on nyt noinsuunnilleen puolitoista kuukautta, mutta ylläripylläri mulla ei oo avecista mitään hajua. Jospa meen taas yksin. (Kuvitelkaa tähän se Forever alone -meemi :D) Saa nähdä.
Ehkä tässä oli tälle kertaa tarpeeks löpinää. Vois pakata laukkua jo huomista varten, niin on sitten aamulla enemmän aikaa torkutt... laittautua (: ...ja unohtaa tavaroita.
Hyvää yötä ihmiset!
