Yksi asia, joka on kyllä aina ajankohtainen, saa vereni kiehumaan melkein päivittäin.
Se on ihan arkipäiväinen asia.
Siis. Kuvitellaanpa tilanne. Kun kävelet tai pyöräilet jalkakäytävällä (kuinka moni oikeasti siellä ajotiellä loppujen lopuksi ajaa?), kumpaa reunaa kuljet? Oikealla puolella kulkeminen on varmasti yleisesti hyväksyttävämpää, mutta vasenkin puoli on ihan ok.
Se, mihin oon täällä törmännyt, on se, että ihmisillä on kauheen vaikea valita omaa puoltaan. Ei, vaikka kulkisit sitä vasenta puolta, niin tuskin sitä kukaan miksikään poliittiseksi kannanotoksi laskee. Mutta älä, älä hyvä ihminen jää keskelle tietä! Se, ettet juuri sillä hetkellä näe ketään muuta liikenteessä ei oikeuta kävelemään keskellä jalkakäytävää niin kuin joku Euroopan omistaja. Valitse: oikea tai vasen. Ei ole paha. Keskellä tietä ajava autokaan ei ole kovinkaan hyväksyttävä ilmiö.
No, jos joka tapauksessa haluat siinä keskellä saapastella, niin valitse ainakin sitten niin leveä väylä, että muut pääsevät ohi. Muissa tapauksissa valitse jompikumpi reuna. Jos tämä on hankalaa, jää kotiin.
Entäs sitten, kun tapaat tuttuja sattumalta tai tarkoituksella esimerkiksi töissä tai koulussa, tai jossain vastaavassa paikassa? No, kyllähän niitä kuulumisia on mukavaa sillä seitsemän hengen porukalla vaihtaa keskellä kulkuväylää, koska tuskin kukaan nyt ainakaan kovin helposti haluaisi päästä porukkanne ohi, kuuluvathan kaikki maailman navat juurikin sinun juorukerhoosi.
Ai, aiotte mennä luennolle? Koska jäitte juttelemaan keskelle käytävää, ja jutut olivat niin hyviä, että ajantaju ja muiden huomiointikyky meni kokonaan, saavutte luennolle viimeisillä minuuteilla. Kumma kyllä, enää mistään muualta kuin eturivistä ei löydy sitä seitsemää vierekkäistä paikkaa, ja totta kai tätä asiaa pitää jäädä pohtimaan juurikin niille sijoille. Takananne tuskin on ketään yhtä niin tärkeää ihmistä kuin te itse. Paikkanne päätätte vasta sitten, kun luennoitsija siitä teille hieman ärtyneesti huomauttaa.
Luennon jälkeen pitää tietenkin mennä syömään. Onneksi esimerkiksi yliopistolla on monta paikkaa, joissa nälkänsä voi tyydyttää. Ruokalistaa ei voi tarkistaa oven lähettyviltä, vaan koko seitsemän hengen lauman voimin on pakko mennä tarkistamaan, miltä ruoka näyttää. Kun "mikään ei näytä hyvältä", tätä asiaa on pakko jäädä pohtimaan. Minnekäs muualle kuin keskelle käytävää. Monen sadan ihmisen ruokaillessa samassa tilassa teille on ihan sama, pääseekö kukaan muu kuin sirkusakrobaatti täyden tarjottimensa kanssa ohitsenne. Kun tästä huomauttaa hieman ehkä närkästyneeseenkin sävyyn, voi tuntea halveksuvan katseen niskassaan. Teillähän oli tärkeä ongelma pohdittavana.
Olen todennut, että tämänkaltaiset ihmiset kuuluvat varmaankin johonkin tiettyyn lajiin, koska tämä kyky tukkia kulkuväyliä kulkee veressä koko elämänkaaren. Ruuhka-aikaan marketissa supermegavaltavien ostoskärryjen kanssa keskellä käytävää lyllertävä puolikuuro mamma on suorastaan sydäntä lämmittävä näky. Varsinkin vielä silloin, kun keskeltä käytävää löytyy sopivasti tilaa parkkeerata se lähinnä nojaamiseen tarkoitettu supermegavaltava ostoskärry, kun puhelin sattuu soimaan! Kun jommaltakummalta puolelta yrittää kohteliaasti ohitse, alkaa tämä seitsemän jäsenen kokoiseksi määrittelemäni populaatio kerääntyä kuin ihmeen kaupalla. Miten voi olla mahdollista?
Voin kertoa, että maapallo on pyöreä. Ette tipu maailman laidalta, vaikka siirtyisitte hieman sivumpaan. Kiitos .
Oonko mä ainut, joka on oikeasti opetettu väistämään ihmisiä?
