Hohhoh, kolme kuukautta taukoa on melkoinen saavutus!
Oon pohtinut monesti, pitäiskö koko kirjoittaminen tänne lopettaa, mutta ei sekään nyt oo hirveen hyvältä ajatukselta tuntunu.
Tänään mulle tuli jotenki vaan niin vahvasti sellanen fiilis, että "hei, nyt mä haluan taas jakaa mun ajatuksia!" Öö, näyttääpä toi teennäiseltä tässä ruudulla... Noh, anyway, oon täällä taas! (:
Ne, jotka on mun kanssa ollu enemmän tekemisissä, tietää, että mulle on tapahtunut niiiiiiiiin paljon kivoja asioita viime aikoina! Alan itekki uskoa siihen, että ne haaveet toteutuu pikku hiljaa ja vähitellen, kun niihin vain jaksaa uskoa. Haaveista ei saa luopua, mutta toisinaan ne on vain pakko siirtää takaraivoon hautumaan ja odottamaan oikeaa hetkeä.
Lukioikäisenä sain pettyä monta kertaa, kun ahkerasta hiusmallitilaisuuksissa ramppaamisesta ei kirjaimellisesti jäänyt mitään käteen, eikä kyllä hiustenkaan tilanne muuttunut. Mutta ah ja voi, kun viime viikolla olin kerrankin oikeaan aikaan asialla! Otin puhelimen kauniiseen käteen, ja pääsinkin hiusmalliksi erään kampaamon koulutustilaisuuteen. Hiuksista tuli HIENOT (: kaivattua muutosta saatiin kehiin kertaheitolla ja runsaasti :D
Tilasin itelleni kuntosalilta myös henkilökohtaisen saliohjelman. Pitkään aikaan en ollu itsenäistä salitreeniä tehnyt, kun jotenkin ei muka itse osaa ajatella lihasryhmiä tarpeeksi monipuolisesti treenin kannalta. Hiemanhan se pankkitilin saldoa pienentää, mutta onpa satsaukset omaan hyvinvointiin aina "kotiin päin". Pari kertaa oon ohjelman mukaan nyt treenannut, ja kyllä ainakin eilinen tuntuu rintalihaksissa. AU. :D
Perjantaina sain myös tietää, että syksyllä tämä neiti suuntaa Suomen rajojen ulkopuolelle! Luvassa olis siis viiden kuukauden vaihto-opinnot Saksan Bambergissä. Vau! Monet sanoo, että puolen vuoden jakso ei riitä mihinkään, mutta onpa tällaiselle perusjuntille 5 kuukauttakin ihan riittävä - en oo ikinä ollut edes lentokoneessa! :D Nyt vaan toivomaan, että kaikki järjestelyt sujuu niin kuin pitää. Olis ihan mukavaa, jos ei joutuis turvautumaan pahvilaatikkomajoitukseen!
Varmaan melko monella elämäntapamuutokset alkavat aina alkuvuodesta. Noh, niin mullakin. Tuntuu, että vaikka on useasti yrittänyt siitä ylimääräisestä elopainosta pyrkiä eroon, niin aina ne yritykset on sitten vesittyny jotenkin. Ensimmäistä kertaa on tullu sellanen fiilis, että se muutos on tapahtunut myös pään sisällä. "Hei, ehkä tästä tulee jotain?" Vaikka tehtävää on vielä paljon, niin kyllä ainakin ne muutokset, jotka huomaa itsessään, motivoivat. Kun sitä omaa peilikuvaa arvostelee päivästä toiseen, tulee usein myös sokeaksi sille, miten asiat oikeasti ovat.
Itsetunto-ongelmat on ollu mulle sellasia, joitten kanssa on joutunut painimaan oikeastaan koko nuoruusiän. Tässä ihan viime päivinä oon huomannut, ettei sitä omaa kroppaa häpeä jokaisessa tilanteessa, toisin kuin oikeasti on ollut jo pitkään. Se peilikuvakin näyttää ihan hyvältä, muulloinkin, kun täydessä tällingissä ollessa. Kun on huomannu omassa ajatusmaailmassa tällaisia muutoksia, se tuntuu välillä jopa vähän pelottavalta. Mitä on tapahtunut? Suurimman osan ajasta se on kuitenkin jännittävää, hauskaakin. Tietenkään te ette voi tietää, millainen kuva mulla on itsestäni ollut, mutta tehtävää riittää vieläkin. Ehkä mä joskus uskon jopa sen, ettei kaikki näe mua sellaisena luotaantyöntävänä sosiaalisesti taidottomana möhköfanttina, jollaiseksi oon itteni ajatellut jo pidemmän aikaa. Muutosta oon kuitenkin huomannut jo hyvään suuntaan, niin tuskin mä haluan tätä suuntaa muuttamaankaan ruveta (;
